Systemaattisessa katsauksessa ja meta-analyysissä «Bertozzi L, Gardenghi I, Turoni F ym. Effect of th...»2 arvioitiin terapeuttisen harjoittelun vaikuttavuutta krooniseen epäspesifiseen niskakipuun. Meta-analyysiin valikoitui vuoteen 2012 mennessä ilmestyneet 7 RCT-tutkimusta (alla olevista Viljanen ym. «Viljanen M, Malmivaara A, Uitti J ym. Effectivenes...»1, Häkkinen ym. «Häkkinen A, Kautiainen H, Hannonen P ym. Strength ...»5, Chiu «Chiu TT, Lam TH, Hedley AJ. A randomized controlle...»6 ja Andersen «Andersen LL, Kjaer M, Søgaard K ym. Effect of two ...»7).
Kipuun oli kohtalainen vaikutus lyhyessä (N = 664, g = -0,53; 95 % luottamusväli -0,86 – -0,20) ja keskipitkässä seurannassa (N = 631, g = -0,45; 95 % luottamusväli -0,82 – -0,07). Toimintakykyyn (N = 440–460) ei tullut merkitsevää eroa harjoittelu- ja kontrolliryhmien välille (g -0,39 – -0,46, luottamusväli -1,00–0,08).
Pitkäaikaisvaikutuksen arviointia meta-analyysi ei mahdollistanut, koska vain 1 tutkimus sisälsi yli 6 kuukauden seurannan. Yhteenvetona tutkijat toteavat löydösten tukevan aiempaa käsitystä terapeuttisen harjoittelun vaikutuksesta kipuun lyhytaikaisesti ja keskipitkällä aikavälillä.
Kommentti: Alkuperäistutkimusten tulokset olivat heterogeenisia sekä lyhytkestoisen kivun (p = 0,022 ja I2 = 55,4 %), keskipitkän kivun (p = 0,013 ja I2 = 62,8 %), lyhytkestoisen toiminnanvajauksen (p = 0,011 ja I2 = 73 %) että keskipitkäkestoisen toiminnanvajauksen (p = 0,006 ja I2 = 80,6 %) osalta vähentäen luottamustamme meta-analyysin tuloksiin.
Systemaattisessa Cochrane-katsauksessa «Gross A, Kay TM, Paquin JP ym. Exercises for mecha...»3arvioitiin harjoittelun vaikuttavuutta aikuisen niskakipuun RCT-tutkimusten perusteella 5/2014 asti. Kaikkiaan 27 tutkimusta (2 485 analysoitua osallistujaa) valikoitui lopulliseen analyysiin. Tehdyt meta-analyysit perustuivat kuitenkin pieniin osallistujamääriin.
Akuutissa radikulaarisessa kivussa matala-asteista näyttöä 1 heikkolaatuisen tutkimuksen (N = 133) perusteella oli siitä, ettei harjoittelu ollut hoidon odottamista tehokkaampaa. Kroonisessa niskakivussa kohtalaisen laatuinen näyttö tuki: 1) niska-lapa-yläraaja-alueen vahvistavia harjoitteita kivun lievityksessä 10–20 viikon seurannassa (N = 157; SMDp -0,71; 95 % luottamusväli -1,33 – -0,10), 2) vastaavissa harjoitteissa venyttelyllä lisättynä saatiin myös hyötyä kipuun ja toimintakykyyn. Muista harjoittelumuodoista oli hyötyä vähemmän.
Spesifien vahvistusharjoitusten käyttö osana kroonisen niskakivun ja radikulopatian hoitoa olisi kirjoittajien mielestä hyödyllistä, mutta pelkkiä venyttelyitä he pitivät tehottomina.
Suomessa satunnaistettiin «Ylinen J, Takala EP, Nykänen M ym. Active neck mus...»4 180 kroonista niskakipua sairastavaa toimistotyöntekijänaista (työterveyshuollon kautta usealta työpaikalta, keskimääräinen niskakivun kesto 8–9 vuotta, alussa niskakivun mediaani 58 (VAS 0–100)) 3 ryhmään: 1) maksimivoimaryhmä: submaksimaalinen isometrinen voimaharjoittelu niskalihaksille koukistus- ja ojennussuuntiin käyttäen vastuskuminauhaa pään ympäri ja nousujohteinen käsipainoharjoittelu, 2) kestävyysvoimaryhmä: dynaamiset koukistussuuntaiset pään nostoharjoitteet ja käsipainoharjoittelu 2 kg:n painoilla tai 3) kontrolliryhmä: 1 kerran ohjaus venytysharjoitteisiin. Harjoittelu aloitettiin kuntoutuslaitoksessa ja sitä toteutettiin 9 x 45 minuuttia / 12 vuorokautta eli yhteensä 7,5 tuntia. Maksimivoimaryhmässä ja kestävyysvoimaryhmässä potilaat olivat 12 päivän ajan kuntoutuslaitoksessa, kontrolliryhmässä 3 vuorokauden ajan. Tutkittavia kehotettiin jatkamaan harjoittelua kotona 3 kertaa viikossa 1 vuoden ajan. Harjoittelutekniikka ja intensiteetti tarkistettiin 2, 6 ja 12 kuukauden kohdalla.
Vuoden seurannassa maksimivoimaryhmä oli harjoitellut keskimäärin 1,7 x/viikko, ja niskan isometrisen maksimivoiman lisäys oli 69–110 %. Kestävyysvoimaryhmä oli harjoitellut keskimäärin 2 x/viikko, ja isometrisen maksimivoiman lisäys oli 16–29 %. Kontrolliryhmän isometrisen maksimivoiman lisäys oli 7–10 %.
Koettu kipu väheni VAS-janalla (mediaani) 40 mm maksimi-, 35 mm kestävyysvoima- ja 16 mm kontrolliryhmässä (P < 0,001 erolle harjoitteluryhmät vs kontrolliryhmä). Koettu haitta väheni harjoitteluryhmissä kontrolliryhmää enemmän (P < 0,001).
Johtopäätöksenä esitettiin vuoden maksimivoima- ja kestävyysvoimaharjoittelun olevan vaikuttavia menetelmiä vähentämään niskakipua ja parantamaan toimintakykyä naisilla kroonisessa epäspesifissä niskakivussa.
Kommentti: 2 interventioryhmää erosi kontrolliryhmästä paitsi niskaan kohdistuvan harjoittelun osalta, myös 12 vs 3 vuorokauden kuntoutusjakson osalta. Tutkimuksessa on siis selvitetty vaikuttavuuden eroa, kun sekä harjoitteet että laitosjakson pituudet eroavat. Pelkkien lihasvoimaharjoitteiden vaikuttavuutta ei voida tämän perusteella arvioida.
Edellä kuvattu maksimivoimaharjoittelu toistettiin tutkimuksessa «Häkkinen A, Kautiainen H, Hannonen P ym. Strength ...»5, jossa 101 tutkimukseen ilmoittautunutta kroonisesta niskakivusta kärsivää henkilöä (91 naista, 10 miestä) satunnaistettiin 10 ohjauskertaa saaneeseen maksimivoimaharjoitteluun tai venyttelyn kertaohjaukseen. Voimaharjoittelu toteutettiin ohjattuna perusterveydenhuollossa (1 x/viikko 6 viikkoa, jonka jälkeen 1 x/2 kk, keskimäärin x 8; lisäksi ohje harjoitella kotona 3 x/viikko).
1 vuoden seurannassa maksimivoimaryhmä oli harjoitellut keskimäärin 1,1 x/viikko. Niskakipu (VAS) laski alun 64 mm:stä 27 mm:iin, koettu haitta (NPDS) 33:sta 19:ään ja Vernonin haittaindeksi 25:stä 17:ään niskan isometrisen maksimivoiman parantuessa 11,3–20,6 %.
Venyttelyryhmä harjoitteli keskimäärin 1,4 x/viikko; kipu laski 60 mm:stä 28 mm:iin ja koettu haitta 32:sta 18:aan sekä Vernonin haittaindeksi 26:sta 18:aan niskan isometrisen maksimivoiman parantuessa 10,1–12,0 %.
Niskan haittaindeksit laskivat tilastollisesti merkitsevästi, mutta ryhmien välillä ei ollut merkitsevää eroa. Isometrinen niskalihasvoima lisääntyi molemmissa ryhmissä niskan ojennusvoiman lisääntyessä maksimivoimaryhmässä (P = 0,02) enemmän kuin venyttelyryhmässä.
Johtopäätöksenä esitettiin, että 1 vuoden maksimivoimaharjoittelu ei eronnut kertaohjaukseen perustuneesta venytysharjoittelusta kroonisten niskaoireiden hoidossa.
Kommentti: Tässä tutkimuksessa arvioitiin laitoshoito-olosuhteissa toteutetun niskalihaksiin kohdistuneen lihasvoimaharjoituksen vaikuttavuutta avohoidossa toteutettuna. Vertailuryhmänä olivat lihasten venyttelyharjoitukset. Johtopäätöksenä on, että lihasvoimaharjoituksilla ei ollut vaikuttavuutta venytysharjoituksiin verrattuna. Luottamustamme tuloksiin vähentää huono adherenssi harjoittelun toteuttamiseen kotona.
Fysioterapiapoliklinikalta valikoituneet koehenkilöt «Chiu TT, Lam TH, Hedley AJ. A randomized controlle...»6(N = 145, 100 naista, 45 miestä, krooninen niskakipu, yli 60 %:lla > 12 kk) arvottiin harjoittelu- ja kontrolliryhmään. Työn kuormittavuus oli arvioitu asteikolla (suluissa koehenkilöiden edustus ryhmässä) staattinen (21 %), pieni (43 %), kohtalainen (23 %), suuri (7 %). Keskimääräinen kipu oli alussa harjoitteluryhmässä Verbal Numerical Pain Scale-mittarilla (VNPS, 0–10) 4,6, kontrolliryhmässä 4,3. Northwick Park Neck Pain Questionnaire haittaindeksi (NPQ, 0–4) oli alussa molemmilla ryhmillä 1,4. Kontrolliryhmä sai 20 minuuttia infrapunalämpöhoitoa 2 x/vko 6 viikkoa, harjoitteluryhmä sai lisäksi infrapunalämmön jälkeen ohjauksen niskan syvien lihasten harjoituksiin ja tekivät niskalihasten harjoituslaitteella ensin 15 toiston dynaamisen lämmittelyn koukistus- ja ojennussuuntaan noin 20 % kuormalla mitatusta isometrisestä maksimivoimasta, jonka jälkeen kolme 8–12 toiston sarjaa alkaen noin 30 % kuormituksella maksimivoimasta. Mikäli pystyttiin 12 toistoon, lisättiin kuormaa noin 5 %.
6 viikon kohdalla kipu oli vähentynyt harjoitteluryhmässä 34,9 %, kontrolliryhmässä 11,7 %, haitta oli vähentynyt harjoitteluryhmässä 28,8 %, kontrolliryhmässä 18,4 %. Harjoitteluryhmän niskalihasvoimat olivat lisääntyneet 26,1–45,7 %, kontrolliryhmän 15,1–25,5 %. Ero kivussa (P = 0,01) ja haitassa (P = 0,03) sekä osassa lihasvoimista (P = 0,57 – 0,00) oli merkitsevä. 6 kuukauden kohdalla kivun alenema (33,7 %) alkutilanteeseen nähden oli säilynyt harjoitteluryhmässä. Haitan alenema oli harjoitteluryhmässä 26,5 %, kontrolliryhmässä 14,6 %. Harjoitusryhmän niskalihasvoimat olivat parantuneet 13,4–24,9 %, kontrolliryhmällä 6,2–17,1 %. Ero ryhmien välillä oli merkitsevä vain kivussa ja potilastyytyväisyydessä.
Kommentti: 6 viikon kohdalla kipu ja haitta olivat vähentyneet, 6 kuukauden kohdalla kipu vähentynyt kontrolliin verrattuna. Johtopäätöksenä tutkijat esittivät, että 6 viikon harjoittelu hyödytti kroonisista niskaoireista kärsiviä lyhyellä aikavälillä, mutta vaikutus väheni puolen vuoden seurannassa.
191 lehti-ilmoitukseen vastannutta (krooninen niskakipu, voimakkuus keskimäärin 56,7/0–100, kesto 5 vuotta, haittaindeksi 27,6/0–100, 59 % naisia) satunnaistettiin «Bronfort G, Evans R, Nelson B ym. A randomized cli...»83 ryhmään saamaan 11 viikon ajan 20 x 1 tunti jotakin seuraavista:
Ryhmien välillä ei ollut merkitsevää eroa niskakivussa tai haittaindeksissä 11 viikon kohdalla. 1 vuoden seurannassa kipu oli merkitsevästi (P = 0,02) alhaisempi liikehoitoa saaneissa ryhmissä, ja potilastyytyväisyys oli paras yhdistelmäryhmässä (P = 0,002).
Kommentti: Johtopäätöksenä tutkijat toteavat, että kroonisessa niskakivussa lihasvoimia lisäävä liikehoito yksin tai manipulaatioon yhdistettynä on hyödyllisempi kuin pelkkä manipulaatio. Luottamusta tutkimuksen tuloksiin heikentää puuttuva vaikuttavuus intervention päättyessä 11 viikon kohdalla.
Suomessa satunnaistettiin «Taimela S, Takala EP, Asklöf T ym. Active treatmen...»9 työterveyshuollon kautta rekrytoidut 76 henkilöä (krooninen, epäspesifi niska-hartiakipu, keskimääräinen kesto 7,6 vuotta, kipuintensiteetti 51/ VAS 0–100, 22 miestä, 54 naista) aktiivihoito- (n = 25), kotihoito- (n = 25) tai kontrolliryhmään (n = 26). Aktiivihoitoryhmässä oli 2 x/vko yhteensä 24 kertaa / 3 kk ohjattu harjoittelu: niskalihasten kestävyys- ja koordinaatioharjoitteet laitteilla kevyellä kuormalla ja pienellä progressiolla (niskan ojennus ja kierto ja yläraajojen harjoitteet), rentoutusharjoitteet, silmäharjoitteet, asennonhallinta ja psykologin tuki. Kotihoitoryhmällä oli 2 x ohjattu harjoittelu kotiharjoitteluohjelman tekemiseksi ja luento. Kontrolliryhmä sai luennon ja yleiskehotuksen lihasharjoitteluun.
3 kuukauden kohdalla keskimääräinen kipu aktiivi- (VAS 22) ja kotihoitoryhmässä (23) erosi kontrolliryhmästä (39) (P = 0,02). 12 kuukauden kohdalla ryhmien välillä ei ollut merkitsevää eroa. Liikelaajuuksissa ja painekipukynnyksissä ei havaittu eroja ryhmien välillä. 3 kuukauden kohdalla koetut niska-hartiaoireet (P = 0,002), koettu terveys (P = 0,005) ja työkyky (P = 0,004) paranivat enemmän aktiiviryhmässä kuin muissa ryhmissä. Ero ryhmien välillä säilyi vuoteen asti.
Tutkijat esittivät johtopäätöksenä, että aktiiviryhmän saama hoito oli koehenkilöiden itse arvioimana 2 muuta hoitoa tehokkaampaa, mutta objektiiviset löydökset olivat vähäiset.
Kommentti: Intensiivisen harjoittelun ryhmässä oli liikehoidon lisäksi myös proprioseptiivisia harjoituksia ja rentoutusta, joten tutkimus ei arvioi pelkästään lihasharjoitusten vaikuttavuutta. Kotiharjoitusryhmässä oli niskaluento ja vain 2 ohjattua harjoitusta seuranta-ohjeineen, kontrolliryhmässä pelkkä luento. Kotihoitoryhmässä (kaksi ohjattua harjoituskertaa) kipu 3 kuukauden kohdalla oli vähentynyt verrattuna kontrolliryhmään.
103 naista (työhön liittyvä trapezius-alueen kipu vähintään vuoden) satunnaistettiin «Waling K, Sundelin G, Ahlgren C ym. Perceived pain...»10 voima- (n = 29), kestävyys- (n = 28), koordinaatio- (n = 25) ja kontrolliryhmiin (n = 21). Voimaryhmä teki kuntosalilla paineilmalaitteilla yläraajoilla 4 eri liikettä 3:n sarjoissa vastuksella joka salli 10–12 toistoa. Kestävyysryhmä teki 3 minuutin käsirestoraattoriharjoittelua (syke 110–120) vaihdellen 3 minuutin yläraajojen vastuskuminauhaharjoittelun (vastus sallien 30 toistoa) kanssa. Voima- ja kestävyysryhmä harjoittelivat 3 x/viikko 10 viikkoa. Koordinaatioryhmä teki asennon hallintaa ja tasapainoa korostavaa "Tai Chi Chuan"-kehontietoisuusharjoittelua 2 x/viikko 10 viikkoa. Ryhmien harjoituskerta kesti 1 tunnin. Kontrolliryhmässä keskusteltiin ja opiskeltiin stressin hallintaa 2 tuntia/vko 10 viikkoa.
Voima- ja kestävyysharjoitteluryhmissä kivun intensiteetti (VAS-jana) väheni merkitsevästi (P < 0,05) kontrolliryhmään verrattuna. Kaikissa hoitoryhmissä kipu väheni samanveroisesti, joka tutkijoiden mielestä osoitti sitä, ettei liikehoidon muodolla ole merkitystä kivun lieventämisessä.
Kommentti: Lihaskestävyys ja -voimaharjoittelulla on ollut vaikuttavuutta. Harjoitus on kohdistunut yläraajojen ja hartiaseudun lihaksiin.