Systemaattisen katsauksen ja meta-analyysin «Ebrahim S, Montoya L, Busse JW ym. The effectivene...»1 lähteenä käytettiin tietokantoja MEDLINE, Embase ja The Cochrane Central Register for Controlled Trials aina elokuuhun 2011 saakka. Katsaukseen sisällytettiin 11 RCT-tutkimusta. Alkuperäistutkimusten laatu arvioitiin Jadad-kriteerien mukaan. Tutkimuksissa arvioitiin okklusaalisen kiskon tehoa TMD:n hoidossa, verrokkina oli minimaalinen hoito (ei määritelty) tai ei hoitoa. Okklusaaliset kiskot kattoivat stabilisaatiokiskon (Tanner kisko, Michigan kisko) (9 tutkimusta), pehmeän resilenssikiskon (1) ja anteriorisen repositiokiskon (1). Vastemuuttujina olivat kivun subjektiivinen lieventyminen, elämänlaadun lisääntyminen ja depressio-oireet. Seuranta-aika tutkimuksissa vaihteli 6 viikosta 1 vuoteen. Tutkimuksissa oli mukana sekä lihasperäisestä että nivelperäisestä TMD-kivusta kärsiviä potilaita.
Tuloksissa todettiin stabilisaatiokiskolla olevan merkitsevä teho kivun lieventämisessä (SMD = -0,93; 95 % luottamusväli -1,33–0,53; I2 = 47 %). Mitä tuli elämänlaadun kohoamiseen tai vaikutuksesta koettuihin depressio-oireisiin, mitään tilastollisesti merkitseviä eroavaisuuksia ei voitu todeta ryhmien välillä.
Meta-analyysin «Kuzmanovic Pficer J, Dodic S, Lazic V ym. Occlusal...»2 lähteenä käytettiin tietokantoja MEDLINE, Web of Science ja EMBASE, joista tehtiin elektroninen ja käsihaku. Haku suoritettiin lokakuuhun 2016 saakka. Tutkimuksissa verrattiin stabilisaatiokiskon tehoa TMD:n hoidossa muuhun hoitoon. Meta-analyysiin otettiin mukaan 33 RCT-tutkimusta (n = 1 779).
Alkuperäistutkimukset arvioitiin Jadad-luokituksen mukaisesti, tutkimusten keskiarvoksi saatiin 3,13, ja 5 niistä sai maksimipisteytyksen 5. Stabilisaatiokiskon tehoa verrattiin ei-okkludoivaan kiskoon (10 tutkimusta), okklusaaliseen kiskoon, esim. relaksaatiokisko (9), fysioterapiaan (5), käyttäytymisterapiaan (4), minimaaliseen hoitoon (counseling and exercise) (3) ja ei mihinkään hoitoon (7). Primaarivastemuuttujat olivat kivun subjektiivinen väheneminen ja kivun voimakkuuden väheneminen (VAS, NRS, CPI). Sekundaarisina vastemuuttujina olivat suun maksimaalinen avautuminen, lihasten palpaatiokivun vähentyminen, leukanivelen sekä lateraalisen että posteriorisen palpaatioarkuuden pieneminen ja depressio-oireet (SCL-90R, Axis II RDC/TMD). Tulokset arvioitiin lyhyellä aikavälillä, alle 3 kuukautta ja pitkällä aikavälillä, yli 3 kuukautta.
Lyhyellä aikavälillä kivun subjektiivinen väheneminen oli stabilisaatiokiskolla tilastollisesti merkitsevästi suurempi verrattuna muihin hoitomuotoihin (OR 2,08; 95 % luottamusväli 1,19–3,63; p = 0,01; I2 = 66 %). Kivun voimakkuuden todettiin myös vähentyneen stabilisaatiokiskon eduksi verrattuna muihin hoitomuotoihin (SMD -0,33; 95 % luottamusväli -0,61–0,05; p = 0,02; I2 = 80 %). Pitkällä aikavälillä ei voitu todeta tilastollisesti merkitseviä eroja kivun subjektiivisessa vähenemisessä tai kivun voimakkuuden laskussa stabilisaatiokiskoa käytettäessä verrattuna muihin hoitomuotoihin.
Lyhyellä aikavälillä lihasten palpaatioarkuus väheni stabilisaatiokiskohoidolla merkitsevästi enemmän kuin muilla hoitomuodoilla (OR 1,97; luottamusväli 1,05–3,68; p = 0,03; I2 = 0 %), kun taas leukanivelen osalta ei saatu mitään eroavaisuuksia ryhmien välillä. Suun avautuminen laajeni stabilisaatiokiskoryhmässä merkitsevästi enemmän kuin muissa ryhmissä (SMD -0,30; luottamusväli -0,59–0,01; p = 0,04; I2 = 33 %).
Vuosia 1966–2006 koskevan kvalitatiivisen systemaattisen katsauksen ja meta-analyysin «Fricton J, Look JO, Wright E ym. Systematic review...»3 kohteena oli 44 satunnaistettua tutkimusta (n = 2 218). Lähteenä käytettiin tietokantoja Medline, Cochrane Library, Cochrane Central Register, joista oli tehty elektroninen ja käsihaku. Alkuperäistutkimusten laatu arvioitiin CONSORT-kriteereiden ja Cochrane-käsikirjan mukaan. Vastemuuttujat olivat analyysissä 50 % kivun vähenemä tai subjektiivinen arvio paranemisesta. Lyhyttä aikaväliä koskevassa meta-analyysissä arvioitiin kovan stabilisaatio- ja lumekiskon (ei-okkludoiva palatinaalilevy) vaikuttavuutta lihas- tai nivelperäisestä TMD-kivusta kärsineillä potilailla 7 RCT-tutkimuksen perusteella (n = 385).
Kova stabilisaatiokisko todettiin tehokkaammaksi verrattuna kontrollikiskoon (OR 2,45; 95 % luottamusväli 1,56–3,67, p = 0,0001). NNT vaihteli tutkimuksissa 2–6.
Ruotsalaisessa satunnaistetussa kontrolloidussa hoitotutkimuksessa «Ekberg E, Nilner M. A 6- and 12-month follow-up of...»4 verrattiin pitkällä aikavälillä stabilisaatiokiskon vaikutusta (n = 30, 26 naista, 4 miestä) kontrolliryhmän lumekiskohoitoon (ei-okkludoiva palatinaalilevy, n = 30, 29 naista, 1 mies) potilailla, joilla oli nivelperäisiä TMD-vaivoja. Potilaiden keski-ikä oli kokeen alkaessa 30 vuotta.
10 viikon jälkeen koeryhmän potilaat olivat kaikki tyytyväisiä saamaansa hoitoon, kun taas 21 potilasta kontrolliryhmästä pyysi muuta hoitoa (NNT 1,4; 95 % luottamusväli 1,16–1,87). 6 kuukauden jälkeen vielä 1 potilas kontrolliryhmästä pyysi muuta hoitoa (NNT 1,4; 95 % luottamusväli 1,13–1,83). 6 ja 12 kuukauden jälkeen kaikissa ryhmissä – koeryhmässä (n = 27), kontrolliryhmässä (n = 8) ja M-ryhmässä (ryhmä, jossa potilaat eivät olleet tyytyväisiä kontrollikiskoon, vaan pyysivät muuta hoitoa ja saivat stabilisaatiokiskon, n = 20) – subjektiiviset oireet ja kliiniset löydökset vähenivät tilastollisesti merkitsevästi.
Tutkijat päätyivät suosittelemaan stabilisaatiokiskon käyttöä tehokkaana hoitomenetelmänä nivelperäisen TMD:n hoidossa.
Ruotsalaisessa satunnaistetussa kontrolloidussa hoitotutkimuksessa «Ekberg E, Nilner M. Treatment outcome of appliance...»5 verrattiin pitkällä aikavälillä stabilisaatiokiskon vaikutusta (n = 30, 25 naista, 5 miestä) kontrolliryhmän lumekiskohoitoon (ei-okkludoiva palatinaalilevy, n = 30, 27 naista, 3 miestä) potilailla, joilla oli lihasperäisiä TMD-vaivoja. Potilaiden keski-ikä oli kokeen alkaessa 29 vuotta.
10 viikon seurannan jälkeen koeryhmän (stabilisaatiokiskohoito) kaikki tutkittavat olivat tyytyväisiä kiskoon, kun taas kontrolliryhmästä18 potilasta pyysi muuta hoitoa (NNT 1,7; 95 % luottamusväli 1,29–2,35). 6 kuukauden seurannan jälkeen tilanne oli edelleen sama koeryhmässä, mutta kontrolliryhmästä vielä 1 potilas toivoi kontrollikiskon tilalle muuta hoitoa (NNT 1,5; 95 % luottamusväli 1,21–2,07). Vastemuuttujana olivat potilaan raportoimat positiiviset muutokset tutkimuksen aikana (potilas tunsi olonsa paremmaksi tai paljon paremmaksi kuin tutkimuksen alussa tai oli täysin oireeton).
6 kuukauden seurannan jälkeen positiivisia tuloksia oli koeryhmässä enemmän kuin kontrolliryhmässä, RR 2,4; 95 % luottamusväli 1,4–4,1, NNT 2; 95 % luottamusväli 1,4–3,7. 1 vuoden seurannan jälkeen ero koe- ja kontrolliryhmien välillä oli hiukan suurempi, RR 2,7; 95 % luottamusväli 1,4–5,0, NNT 2; 95 % luottamusväli 1,5–4,3.