Parodontiitti eli hampaan kiinnityskudosten sairaus on merkittävä kansantauti, joka
on väestössä alidiagnosoitu ja jää osin hoitamatta.
Parodontiitin varhaisdiagnostiikkaan ja hoitoon on perusterveydenhuollossa kohdistettava
erityistä huomiota, sillä vaikea parodontiitti seurauksineen aiheuttaa huomattavia
kustannuksia ja vaatii usein erikoishammaslääkäritasoista hoitoa.
Parodontologinen tutkimus on osa suun terveydentilan tutkimusta sisältäen peri-implanttikudosten
tutkimisen. Tutkimus tehdään kaikenikäisille säännöllisin väliajoin, jotta hampaita
ja hammasimplantteja ympäröivien kudosten sairaudet todetaan mahdollisimman varhaisessa
vaiheessa.
Syventynyt tasku, kiinnityskato ja röntgenkuvasta havaittu alveoliluukato ovat parodontiitin
ja peri-implantiitin diagnostisia merkkejä.
Mikrobiologinen näyte voi tulla kyseeseen, jos nuorella on nopeasti edennyt parodontiitti
tai jos aikuisella vaste asianmukaiseen hoitoon on huono.
Hammaslääkäri vastaa diagnostiikasta ja hoidon suunnittelusta sekä hoidon toteutumisesta
kokonaisuutena. Potilaan ja hammaslääkärin ohella parodontologisen hoitotiimin jäseniä
voivat olla suuhygienisti, hammashoitaja ja erikoishammaslääkäri.
Ehkäisy
Riski sairastua vaihtelee yksilöittäin. Altistavien tekijöiden huolellinen selvitys
ja suuren riskin yksilöiden löytäminen on tärkeää ehkäisyn ja hoidon kohdentamiseksi.
Tehokas omahoito perustuu päivittäiseen hampaiden, hammasvälien ja proteettisten rakenteiden
puhdistukseen, jonka toteuttaminen ohjataan yksilöllisesti.
Gingiviitin ja peri-implanttimukosiitin hoidon ensisijaisena tavoitteena on edistää
parodontaaliterveyttä ja estää parodontiitin ja peri-implantiitin synty.
Tärkeä osa hoitoa ovat omahoidon ohjaus, potilaan sitouttaminen hoitoon ja tarvittaessa
tupakkatuotteista vieroitus.
Anti-infektiivinen hoito tehdään kaikille parodontiittipotilaille, ja se käsittää
bakteeripeitteiden ja niitä retentoivien tekijöiden, kuten hammaskiven ja täyteylimäärien,
ammattimaisen poiston.