Takaisin Tulosta

Monityydyttymättömät rasvahapot lasten ja nuorten ADHD:n hoidossa

Vältä viisaasti
Anita Puustjärvi, Leena Pihlakoski ja Arja Tuunainen
2.1.2018

Älä suosittele monityydyttymättömiä rasvahappoja lasten ja nuorten ADHD:n hoitoon.

ADHD:n (aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö) hyvä hoito suunnitellaan yksilöllisten tarpeiden ja tavoitteiden mukaan. Hoidon tavoitteena on lievittää ADHD-oireiden aiheuttamaa haittaa ja parantaa toimintakykyä. ADHD:ssa on tutkittu myös ravitsemushoitoja.

Ruokavalioon lisättävien monityydyttymättömien rasvahappojen (esim. omega-6- tai omega-3-rasvahapot) on todettu olevan ilmeisesti tehottomia ADHD:n keskeisiin oireisiin lapsilla ja nuorilla. Erityisesti silloin, jos ADHD-oireiden voimakkuutta arvioineet henkilöt eivät ole tienneet potilaan osallistuvan tutkimukseen (objektiivisempi kuin esim. vanhempien tekemä arviointi), potilaan oireissa ei ole havaittu muutosta tai muutos on ollut vain vähäinen. Eri tavoin mitattuihin käytös- tai tunne-elämän oireisiin tai elämänlaatuun rasvahappolisällä ei ole todettu olevan merkitsevää vaikutusta.

Aikuisia koskevaa tutkimustietoa monityydyttämättömien rasvahappojen lisäämisestä ruokavalioon ei ole.

 

Lähde: ADHD (aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö) Käypä hoito -suositus «ADHD (aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö)»1
Näytönastekatsaus: Monityydyttymättömät rasvahapot ovat ilmeisesti tehottomia ADHD:n hoidossa lapsilla ja nuorilla «Monityydyttymättömät rasvahapot ovat ilmeisesti tehottomia ADHD:n hoidossa lapsilla ja nuorilla.»B
Implementoinnin esteet ja edistäjät: Potilas ja hänen huoltajansa saattavat toivoa ohjetta monityydyttämättömien rasvahappojen lisäämisestä ruokavalioon.
Riittävä keskustelu riittämättömästä hyödystä ja mahdollisista haitoista potilaan sekä huoltajien kanssa.